In Blogi

Miltä mainonta näyttää nuoren silmissä?

Olen Saara, 15-vuotias 9.-luokkalainen, ja vietin kuluneen viikon työharjoittelussa Mainostoimisto M1:ssä. Minulla on ollut huikea mahdollisuus tutustua mainontaan, sen suunnitteluun sekä markkinointiin, ja nähdä omin silmin, minkälaista se oikeasti on, ja mitä se pitää sisällään. Tässä blogissa avaan hieman ajatuksiani ja kerron, miten kulunut viikko on muuttanut näkemyksiäni ja avartanut ajattelumaailmaani mainonnan suhteen.

Ennen TET-viikkoani käsitykseni mainonnan suhteen oli erittäin kömpelö ja vääränlainen. Sana mainonta toi mieleeni pelkästään kuvia mainoslehtisiä ja katujen ilmoitustauluja koristavista mainoksista sekä toimistosta, jossa ihmiset tietokoneen ääressä tai jopa omin pikku kätösin piipertäen valmistavat mainoksia. Tämän viikon aikana olen kuitenkin havahtunut todellisuuteen ja todennut entisen käsitykseni mainonnasta osoittautuneen aivan huuhaaksi. Mainonta ja työskentely mainostoimistolla on niin paljon kiinnostavampaa ja monipuolisempaa, kuin osasin ikinä kuvitella. Mainostoimistossa tehdään lukuisia eri asioita, ei pelkästään mainoksia, ja siellä pääsee näkemään ja kokemaan enemmän kuin osasin ikinä kuvitellakaan. Se on kuin matka maailman ympäri.

Miltä mainonnan haasteet ja mahdollisuudet näyttävät nuoren silmissä?

Nuorena ihmisenä näen yhtenä mainonnan suurimmista haasteista sen, että pitää pyrkiä miellyttämään mahdollisimman monia, saada mahdollisimman paljon huomiota ja näkyvyyttä, levitä laajalle sekä vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Lisäksi pitää hallita mainonta monella tapaa, ja osata toteuttaa sitä monella eri tapaa, ei pelkästään normaaleilla mainoksilla. Voi vain ihailla niitä henkilöitä, jotka työskentelevät mainostoimistossa.

Koen, että mainonnalla on hyvin suuret mahdollisuudet, vaikkakin se voi tulevaisuudessa kohdata haasteita, sillä mainontaa on kaikkialla, ja sen avulla luodaan yritysten perusta ja haluama mielikuva yrityksestä. Uskon, että mitä kauemmaksi tulevaisuuteen mennään, sitä enemmän mainonta painottuu internettiin, sillä ajat muuttuvat ja mainonta muuttuu niiden mukana. Mainonnan avulla eri yritykset pystyvät olemaan näkyvillä, kun niitä tarvitaan, ja mainonnan luomat positiiviset mielikuvat vaikuttavat ostopäätöstä tehdessä. Mainonta on siis se asia, jolla yritykset ja firmat pystyvät erottumaan kilpailussa ja tuomaan itseään ihmisten ulottuville, näin minä ainakin asian näen.

Nuoret mainonnan kourissa tai oikeastaan mainonta nuorten kourissa

Nykynuoret eivät yleensä kiinnitä huomiota mainontaan, sillä nuorille mainonta näyttäytyy useimmiten ärsyttävinä mainoksina videoiden ja erilaisten sovellusten käytön yhteydessä. Yleensä nuoret eivät lue lehtiä tai kiinnitä huomiota ympäristössään olevaan mainontaa, sillä he kulkevat kaikkialla puhelin kourassa sulkeutuneina internetin ihmeellisen maailmaan, joten pääasiassa nuoret törmäävät mainontaa netissä. Me nuoret emme aina edes huomaa mainonnan vaikutusta mielipiteisiimme ja esimerkiksi ostopäätöksiimme, emmekä edes aina huomaa törmäävämme siihen.

Olen vahvasti sitä mieltä, että nuoret näkevät vain mainonnan huonot puolet, eivät niitä hyviä. Nuoret eivät tule ajatelleeksi, kuinka kauan yhtä mainosta on tehty, montako ammattilaista yhden mainoksen tekemiseen on tarvittu, kuinka paljon se on vienyt aikaa ja kuinka paljon ammattiosaamista yksi mainos on tarvinnut. Nuorten suusta kuulee paljon mainoksiin liittyviä negatiivisia kommentteja ja sitä, kuinka mainoksia vain pitää tunkea kaikkialle. Nuoret eivät osaa ajatella esimerkiksi yhteen mainokseen käytettyä vaivaa, joten olen sitä mieltä, että nuoret voisivat kokeilla itse mainoksen tekemistä, ennen kuin alkavat valittamaan asiasta. Silloin nuoret ehkä osaisivat ajatella asiaa uudesta näkökulmasta. Nuoret eivät myöskään ymmärrä, kuinka laaja käsite mainonta onkaan, ja mitä kaikkea se pitää sisällään.

Mielestäni nuoret ovat yksi mainonnan suurista haasteista. Nuoret ovat mainonnan kohteena hyvin usein, ja lukuisat firmat ja yritykset valitsevatkin kohderyhmäkseen nuoret. Nuoret ovat siis tärkeä mainonnan kohde. Mainonta pitää saada nuorten luokse, ja vielä nuoria kiinnostavalla tavalla. On kuitenkin ongelmallista, sillä sosiaalinen media on paikka, jossa mainonta saadaan helposti ja varmasti nuorten ulottuville, mutta sosiaalisessa mediassa nuoret yleensä ohittavat mainokset mahdollisimman nopeasti. Miten siis pitäisi toimia, jotta mainonta kiinnostaisi nuoria?

Jonka nuorena oppii, sen vanhana taitaa

Tämän viikon jälkeen osaan tarkastella mainontaa laajemmin ja arvostavammin. Ymmärrän mainontaa paljon paremmin kuin ennen ja näen sen kuin uusin silmin. Olen iloinen ja ylpeä siitä, että näen mainonnan eri tavalla kuin useat muut nuoret.

Nuoret eivät tiedä totuutta mainonnasta, jos he eivät koskaan siihen perehdy. Nuoret siis tarvitsevat perehdytystä mainontaan liittyen, ja mielestäni tätä voisi kuvata seuraavilla sanonnoilla: “Jonka nuorena oppii, sen vanhana taitaa”, “ei kukaan ole seppä syntyessään.”

Kirjoittaja on M1:n TET-harjoittelija Saara

pakkaussuunnittelu

Suunnittelija väittää: ”Pakkaussuunnittelu on osa tuotetta”

Uuden Suunnittelija väittää -juttusarjan ensimmäisessä osassa pakkaussuunnittelun kokenut ottelija Jari kertoo lajistaan kaksi tärkeintä väittämää.

kyselyt

Asiakkaasi tietää mitä haluaa – tiedätkö sinä?

Tehdäänkö teillä päätöksiä musta tuntuu -menetelmällä? Liiketoiminnan kehittämisen tärkein lähtökohta on tuntea asioiden nykytila aidosti. Silloin on mahdollista rakentaa toimenpiteitä, jotka tuottavat oikeasti tuloksia.

markkinoinnin ammattilainen työharjoittelussa asiakkaalla

Keskiössä ensiluokkainen asiakaskokemus ja yhteistyö

Kauppiaspalveluidemme asiakkuusjohtaja Heli pääsi työharjoittelun merkeissä tutustumaan pitkäaikaisen asiakkaamme kauppias Marit Mertsalmen Neste K Kirri liikenneaseman työtehtäviin.

pakkaussuunnittelu